Asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokousten järjestämiselle ei ole tulossa samanlaista joustoa kuin oli viime vuonna. Silloin niiden pitämiselle annettiin lisäaikaa syyskuun 2020 loppuun asti.
Oikeusministeriön väliaikainen laki yhteisöjen kokouksista jätettiin lausuntokierrokselle helmikuussa. Luonnos ei sisällä lainkaan asunto-osakeyhtiöitä koskevaa sääntelyä, mikä tarkoittaa, että asunto-osakeyhtiöiden on pidettävä yhtiökokouksensa normaalissa määräajassa eli useimmiten kesäkuun loppuun mennessä.
Vaikka iso osa taloyhtiöistä on ottanut kokoustamisessa käyttöönsä asunto-osakeyhtiölain tarjoamat etäosallistumiskeinot, kaikissa etämahdollisuutta ei ole. Muun muassa Kiinteistöliitto on sitä mieltä, että lausunnolla olevaan lakiluonnokseen on lisättävä viime vuoden poikkeuslain mukainen, syyskuun loppuun asti ulottuva jatkoaika yhtiökokousten pitämisessä.
– Koronapandemian hallinnassa eletään jatkuvasti veitsen terällä. Erilaiset muuntovirukset nostavat päätään, rajoituksia harkitaan ja rokoteohjelma etenee omaa polkuaan, Kiinteistöliitto on lausunut puolustaessaan joustoa.
Jos etäkokous ei ole mahdollinen, kiireetöntä yhtiökokousta voi myös siirtää. Kannattaa myös rohkaistua kokeilemaan etäyhteyksiä ja kysyä neuvoa omalta vastuuisännöitsijältä.
Meillä Iisoylla on paljon hyviä kokemuksia sekä etä- että hybridikokouksista. Jälkimmäisessä osa osallistujista on paikan päällä ja osa osallistuu etäyhteydellä. Neuvomme ja opastamme asiassa mielellämme.