Toimistomme muuttaa joulukuun lopussa

Isännöinti Ilkka Saarinen muuttaa uusiin toimitiloihin Hervannan Ahvenisjärven liikekeskukseen joulukuun lopussa. Palvelemme maanantaista 4. tammikuuta 2021 lähtien osoitteessa Insinöörinkatu 40.

Uusi toimisto sijaitsee Kelan entisissä toimitiloissa Hervannan Postin naapurissa. Sijainti on keskeinen, mutta rauhallinen. Pääsisäänkäynti sijaitsee Hervannan kirjaston ja kirkon välissä sijaitsevan puistoaukion laidalla.

– Asiakaspalvelu ja neuvottelutilat järjestetään uudessa toimistossa katutasoon, joten asiointi meillä on entistä sujuvampaa. Tiloihin on esteetön kulku, kertoo varatoimitusjohtaja Petri Setälä.

Myös saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä paranee. Kauppakeskus Duon edessä sijaitsevilta ratikkapysäkeiltä on matkaa meille vain muutama kymmenen metriä.

Tilaa kaikenkokoisille neuvotteluille

Tiloja remontoidaan parhaillaan. Remontin on määrä valmistua juuri ennen joulua, ja muutto tapahtuu joulun ja uuden vuoden välisinä päivinä.

Tilat sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Katutasoon ensimmäiseen kerrokseen sijoitetaan asiakaspalvelupiste, neljä neuvotteluhuonetta sekä asiakaspalvelun henkilöstön, isännöitsijöiden ja kiinteistönhuoltajan työtilat. Yläkertaan sijoittuvat tekniset isännöitsijät, kirjapito ja esimiehet sekä henkilöstön ruokailu- ja taukotila.

Katutason neuvotteluhuoneista kolme sijaitsee vierekkäin. Kuhunkin mahtuu yhdeksän henkeä, mutta huoneita voidaan tarvittaessa yhdistellä erikokoisiksi neuvottelutiloiksi.

– Meillä pidetään paljon asiakastaloyhtiöiden kokouksia, joten muunneltavat kokoustilat tulevat tarpeeseen, Petri sanoo tyytyväisenä.

Tiedotamme lisää toimiston muutosta huoneistotieto.fi:ssä, Facebookissa ja kotisivuillamme.

Uudet toimitilamme sijaitsevat Kelan entisissä toimitiloissa Hervannan Postin naapurissa.