Kevään aikana tiimiimme on liittynyt kaksi uutta jäsentä. Marika Korpihalkola toimii kirjanpitäjänä ja Lauri Väisänen teknisenä isännöitsijänä.
Yksi pahiten pandemiasta kärsineistä toimialoista oli ravintola-ala. Marika Korpihalkolalla on takanaan pitkä ura sillä sektorilla, mutta vaikea maailmantilanne laittoi asioita uuteen järjestykseen.
– Kun töitä ei voinut tehdä, päätin käyttää ajan hyödykseni ja opiskelin liiketalouden perustutkinnon. Opintoihin liittyvän harjoittelun tein isännöintitoimistossa ja valmistumisen jälkeen jäin alalle, Marika kertoo.
Isännöinti Ilkka Saarisen avointa työpaikkaa Marika lähti tavoittelemaan, koska yhtiö on paikallinen ja hyvämaineinen työnantaja. Hän aloitti tehtävässään toukokuun alussa. Iisoyn taloushallinnon yksikössä taloyhtiöille nimetään nimikkokirjanpitäjät, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä yhtiöille nimettyjen isännöitsijöiden kanssa.
– Minut on otettu tiimiin vastaan erittäin lämpimästi. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuli sellainen oli, että olen osa työyhteisöä. Työ on monipuolista, työkaverit mahtavia ja asiakkaatkin mukavia, joten töihin on joka päivä mukava tulla.
Marikan vapaa-aikaan liikunta ja ulkoilu kuuluvat olennaisena osana.
Teknisen isännöinnin tiimiin Iisoy sai rautaisen ammattilaisen suoraan työmailta. Lauri Väisänen toimi edelliset kolme vuotta tamperelaisen rakennusliikkeen työnjohtajana vastaten pääurakoitsijan tehtävistä.
– Kun minua kysyttiin tähän tehtävään, se vaikutti mielenkiintoiselta muutokselta aiempaan. Teknisen isännöitsijän toimenkuva on erittäin laaja ja monipuolinen. Ihan ensimmäiseksi olen ottanut koppia asukasmuutostöiden valvonnasta, toukokuussa Iisoylla aloittanut Lauri kertoo.
– Kiinteistöt ja asiakkaat tulevat jatkossa paremmin tutuiksi ja alussa vie varmasti aikansa päästä kiinni kaikkien taloyhtiöiden tilanteeseen. Lyhyenkin kokemuksen perusteella alku täällä on ollut todella mielenkiintoinen ja työkaverit erittäin mukavia.
Laurin vapaa-ajan harrastuksiin kuuluvat erilaiset pallopelit, talvella kaukalossa ja kesällä nurmella.