Taloyhtiöstrategiassa katsotaan tulevaisuutta

– Koska aika ei pelkästään kulu, vaan myös kuluttaa, valveutunut taloyhtiö tekee tulevaisuuttaan varten strategian, sanoo isännöitsijä Kristiina Hyötynen.
Strategia on vielä melko uusi ja tuntematon asia suurimmalle osalle taloyhtiöistä. Isännöitsijän koulutus ja tutkinto (ITS) -ohjelmassa aihetta lopputyönään selvittänyt Kristiina neuvoo kuitenkin katsomaan asiaa käytännöllisesti.

– Strategiassa selvitetään taloyhtiön nykytilanne ja tulevaisuuden tahtotila sekä tavat kehittää yhtiötä yhdessä sovitun päämäärän mukaisesti, hän tiivistää.

Sopiminen suurista linjoista ja yhteinen fokus lujittavat asukastyytyväisyyttä ja helpottavat myös hallituksen ja isännöitsijän työskentelyä.

– Taloyhtiön hallinnolta odotetaan suunnitelmallisuutta ja ennakoivaa otetta asioihin. Asunnon ostajat odottavat toisaalta tietoa, mitä ovat ostamassa ja miten menot taloyhtiössä kehittyvät. Kun strategia laaditaan hyvin, se auttaa jokapäiväisissä päätöksissä ja avaa näkymiä tulevaisuuteen, Kristiina sanoo.

Hallitukset ovat ajoittain ymmällään taloyhtiöille kuuluvien velvoitteiden ja tehtävien määrästä.

– Strategian laatiminen ei perustu lakiin ja on täysin vapaaehtoista ja on aivan oikein pohtia, mihin yhtiön resurssit riittävät lakisääteisten tehtävien lisäksi. Saattaa kuitenkin olla, että strategisen näkökulman tuominen hallintoon voi lisätä hallitustyöskentelyn houkuttelevuutta varsinkin nuorien osakkaiden silmissä, Kristiina sanoo.