Oikea ajoitus tuottaa taloyhtiöille nyt edullista vihreää sähköä

Iisoyn asiakaskiinteistöt siirtyivät vuosi sitten keväällä sataprosenttisesti uusiutuvilla energianlähteillä tuotettuun sähköön. Hintakilpailutus tehtiin juuri oikeaan aikaan sähkön markkinahinnan ollessa ennätyksellisen alhainen.

Sopimus takaa asiakaskiinteistöille edullista sähköä ainakin vuoden 2023 huhtikuun loppuun asti eli vielä noin puolentoista vuoden ajan. Silloin tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Sopimuksen mukaan ostettava sähkö tuotetaan sataprosenttisesti uusiutuvilla energianlähteillä. Energianlähdettä ei ole kiinnitetty sopimuksessa, joten asiakaskiinteistöjen sähkö voi olla tuotettu vesi-, tuuli- tai aurinkovoimalla tai bioenergialla.

Euroopassa jo kallistunut, Suomi seuraa perässä

Sähkön hinta on jo voimakkaasti noussut Keski-Euroopassa, jossa se on korkeimmalla tasolla yli vuosikymmeneen. Suomi seuraa perässä. Kuluttajia on jo kehotettu varautumaan suuriin sähkölaskuihin tulevana talvena.

Sähkön hinnan nousulle on esitetty useita perusteluita. Päästöoikeuksien hinnat ovat jatkaneet nousuaan ja koronapandemian helpottaessa myös talous elpyy nostaen polttoaineiden hintoja. Lisäksi Pohjoismaissa vesitilanteen arvioidaan jäävän normaalia heikommaksi ja Norjan vesivoimatuotanto uhkaa jäädä alle normaalitason. Tuulivoiman osuus sähkön tuotannossa on kasvanut, mikä sekin vaihtelevista tuulioloista johtuen lisää hintojen vaihtelua.