Muista turvallisuus vuodenvaihteen ilotulituksissa

Rakettien ampumiseen liittyy sääntöjä ja turvallisuusasioita, jotka jokaisen ilotulitteiden kanssa toimivan on huomioitava.

Tampereella ilotulitteita voi ampua ilman erillistä pelastusviranomaisten myöntämää lupaa perjantaina 31.12. kello 18:sta eteenpäin aina aamukahteen. Luvallista rakettien ampuminen on koko kaupungissa lukuun ottamatta Kalevan Puistotien ja Pyynikin väliin jäävää keskusta-aluetta. Siellä ilotulitteiden käyttö on kielletty edellisvuosien tapaan kokonaan.

Sallitun ajankohdan lisäksi rakettien ampumisen paikka on syytä valita huolella. Taloyhtiöiden pihat ovat hyvin harvoin niin avaria, että raketteja voisi ampua turvallisesti. Parempi on valita esteistä vapaa alue riittävän kaukana rakennuksista ja muista mahdollisista esteistä.

Jos taloyhtiön tontti on riittävän suuri rakettien turvalliseen räjäyttämiseen, taloyhtiön kannattaa selkeästi osoittaa asukkaille paikka, jossa ilotulitteita voi turvallisesti räjäytellä.

Ei lasten käsiin

Käytännössä kaikkien ilotulitteiden – niin rakettien, roomalaisten, kynttilöiden, patojen kuin tähtipommienkin – luovuttaminen alle 18-vuotiaille yksin käytettäväksi on ehdottomasti kielletty. On hyvä muistaa, että vastuu ilotulitteiden aiheuttamista vahingoista on aina ilotulitteen lähettäjällä. Sen vuoksi on aina huolehdittava siitä, että ilotulitteet on suunnattu pois ihmisistä, rakennuksista ja muusta omaisuudesta.

Raketit on tuettava hyvin, eikä omia viritelmiä kannata tehdä. Missään tapauksessa ilotulitteita ei pidä käyttää sisätiloissa tai parvekkeella.

Oman ja muiden turvallisuuden kannalta on tärkeää, että ilotulitteiden käyttöohjeisiin tutustutaan ennalta huolella ja niitä noudatetaan. Kaikkien lähistöllä olevien on syytä käyttää suojalaseja, myös yleisön. Pidempi sytytyspuikko tuo turvaa sytyttäjälle.

Huomioi naapurit

Yleisen turvallisuuden lisäksi hyviin tapoihin kuuluu huomioida naapurit. Uudenvuoden juhlinnassa naapuruston kärsivällisyys voi joutua koetukselle, jos pommien paukuttelu jatkuu kohtuuttoman pitkään. On hyvä muistaa, että kaikki eivät ole yhtä ilahtuneita kirkkaista valoista ja kovista äänistä. Esimerkiksi monet lemmikit säikkyvät niitä.

Juhlitaan siis vuoden vaihtumista maltilla, turvallisuudesta huolehtien ja naapurit huomioiden.

Iloista vuodenvaihdetta!