Tilapäisiin, arviolta parin tunnin mittaisiin sähkökatkoihin voidaan Suomessakin joutua, jos sähkön kysyntä ylittää tarjonnan.
Ohessa on muutamia asioita, jotka jokaisen on hyvä tiedostaa mahdollisten sähkökatkojen varalta. Ennalta ilmoitettaviin katkoihin voi valmistautua, mutta myös odottamattomia katkoksia voi kovan kulutuksen keskellä tulla. Sen vuoksi on hyvä huomioida ainakin seuraavat asiat:
Tilapäisiin, parin tunnin mittaisiin sähkökatkoihin voidaan Suomessakin joutua etenkin kylmän pakkasjakson jatkuessa pidempään. Jokainen voi omalta osaltaan ehkäistä tilannetta ja vähentää sähkökatkojen tarvetta siirtämällä kulutustaan erityisesti huippuaikojen (arkisin klo 8–10, 16–17 ja 19–20) ulkopuolelle.
Esimerkiksi kaikkien elektronisten laitteiden lataaminen on hyvä siirtää yöaikaan, jolloin sähkön kulutus on vähäisintä.
Autojen lämmittämisessä sisätilalämmittimien käyttöä on syytä harkita tarkkaan ja säätää lämpötolpan ajastin toimimaan kohdennetusti juuri ennen auton käyttötarvetta.
Suunniteltujen lyhyiden sähkökatkojen aikana asunnon sähkölaitteet, valaistus ja lämmitys eivät toimi. Katkojen on tarkoitus kuitenkin olla niin lyhyitä, että asunto ei oleellisesti viilene, eivätkä kylmälaitteissa olevat ruuat pilaannu. Jääkaapin ja pakastimen ovet kannattaa kuitenkin pitää suljettuina katkon ajan. Varmuuden vuoksi lattialle voi levittää esimerkiksi pyyhkeen mahdollisten sulamisvesien varalta.
Katkon tullessa käynnissä olleet sähkölaitteet – liedet, uunit, elektroniset laitteet, sauna – kannattaa sammuttaa mahdollisen palovaaran torjumiseksi sähköjen palauduttua.
Kaukolämpökiinteistöissä keskuslämmityksen säätölaite pysähtyy asentoon, jossa se oli sähkökatkon alkaessa. Samalla pysähtyy kiertovesipumppu. Sen seurauksena asuntojen lämmityspatterit ja sitä kautta huoneistojen lämpötilat alkavat hitaasti viilenemään. Rakennusten seinärakenteet pitävät kuitenkin lämpöä yllä lyhyiden, muutamien tuntien mittaisten katkojen ajan.
Sähköjen katketessa pysähtyy myös koneellinen ilmanvaihto. Parin tunnin katko ei vielä vaikuta asuntojen ilmanlaatuun, mutta sähköjen palauduttua on hyvä tarkkailla, että ilmanvaihtojärjestelmä alkaa jälleen toimia.
Alle kolmen tunnin sähkökatkon aikana vedenjakelu toimii pääosin, koska vesi virtaa vesitorneilta painovoimaisesti kiinteistöihin. Veden käyttöä on kuitenkin syytä välttää. Normaalitilanteessa keskuslämmityksen säätölaite avaa ja sulkee venttiiliä kulutuksen mukaan niin, että käyttövesi pysyy 58-asteisena. Sähkökatkon aikana venttiili ei kuitenkaan toimi.
Katkon aikana ja sen jälkeen kannattaakin laskea vettä varovasti, sillä katkon vuoksi veden lämpötila voi vaihdella ja voi olla esimerkiksi poikkeuksellisen kuumaa.
Jätevesi virtaa viemäreissä painovoimaisesti, mutta paikoitellen sitä täytyy pumpata eteenpäin kohti jätevedenpuhdistamoa. Sähkökatkon aikana jätevettä voidaan joutua johtamaan viemärin tai pumppaamon ylivuotona vesistöihin ja maastoon, koska pumput eivät toimi. Ylivuotojen estämiseksi viemärin käyttöä, kuten suihkussa käyntiä, astian- ja pyykinpesua sekä wc:n huuhtelua, tulisi välttää.
Kerrostaloasujan on tärkeä tiedostaa, että taloyhtiöiden hissit tarvitsevat toimiakseen sähköä. Sähkökatkon tullessa myös hissit pysähtyvät. Ennalta suunniteltujen katkojen lisäksi sähköt voivat katketa myös yllättäen. Mikäli asukas on hississä sähköjen katketessa, hänen poispääsyynsä tarvitaan ulkopuolista apua. Jos sähkökatko on laaja ja yllättävä, avuntarvitsijoita voi olla samanaikaisesti paljon, mikä saattaa pitkittää avuntuloa paikalle.
Tänä talvena on siis mainio hetki lisätä hyötyliikuntaa ja käyttää hissiä vain pakottavissa tilanteissa. Näin pienentää riskiä jäädä kerrosten väliin pysähtyvään hissiin.
Asuinkerrostalojen sähköisissä lukitusjärjestelmissä mahdolliset sähkökatkot on huomioitu ennalta. Yleisimmät elektromekaaniset lukot eivät ole riippuvaisia verkkovirrasta. Esimerkiksi suosittujen ILOQ-avainten käyttämä sähkö syntyy avaimen ja lukkopesän kitkasta. Tietyissä lukkomalleissa katkoihin on varauduttu vara-akulla.
Sähkölukotkin saa manuaalisesti auki sisäpuolelta, joten niiden toiminnan mahdollisesti keskeytyessä kiinteistöstä pääsee aina ulos.
Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet toimivat varavoimanlähteenä olevilla paristoilla. Taloyhtiön yleisten tilojen valaistus voi katketa, jollei kiinteistössä ole varauduttu katkoihin varavirranlähteellä. Hätäpoistumisteiden ohjausvalot pääsääntöisesti toimivat myös sähköjen katketessa.
Jokaisen kotitalouden on hyvä myös varautua ennalta. Viranomaiset suosittelevat, että kotoa tulisi löytyä tarvittavat kotivarat 72 tunnin katkoksiin. Vinkkejä tarvittavasta kotivarasta löytyy esimerkiksi sivulta https://72tuntia.fi/
Asuntoon kannattaa siis hankkia riittävästi pullovettä, paristokäyttöisiä taskulamppuja ja varaparistoja, vara-akkuja esimerkiksi puhelimien lataamiseen sekä ruokaa, jonka valmistaminen ei edellytä kypsentämistä. Jos tarvitsee lääkkeitä, on hyvä pitää yllä sopivaa varastoa mahdollisen poikkeustilanteen varalta.
Lisäksi lämpimät peitot tai makuupussit auttavat pysymään lämpimänä pidemmissä sähkökatkoissa. Ja nyt jos koskaan, villasukat ovat arvossaan.
Ennakoiduista sähkökatkoista pyritään tiedottamaan etukäteen. Koska internet ja verkkoyhteydet katkeavat, on kotoa hyvä löytyä paristokäyttöinen radio. Viranomaiset jakavat tarvittaessa tietoa esimerkiksi YLE:n kautta.
Kannattaa myös varmistaa, että jakeluyhtiöllä on tiedossaan voimassa oleva matkapuhelinnumero. Useilla yhtiöillä on mahdollisuus antaa asiakkailleen ennakkotietoa tulevasta sähkökatkosta tekstiviestillä.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin pysyä rauhallisena. Poikkeustilanteet aiheuttavat pelkoa ja epävarmuutta, mutta lähtökohtaisesti sähkökatkojen on määrä olla melko lyhyitä. Varautumalla hyvin ennalta, ei vaaraa ole.