Julkisuudessa on povattu, että Suomessakin joudutaan turvautumaan talven aikana lyhyisiin, paikallisiin sähkökatkoihin kulutushuippujen leikkaamiseksi. Iisoyn teknistä isännöitsijää Anu Männistöä suunnitelma mietityttää.
– Mikähän on se vuorokauden aika, jolloin katkot toteutettaisiin. Ja mikä on niistä saatava hyöty? Jos katko ajoitetaan kulutushuippuihin, perheissä ruuat on joka tapauksessa valmistettava ja kulutus vain siirtyy eri ajankohtaan.
Pohdintoja herättää myös se, miten hyvin järjestelmät nousevat uudelleen toimintaan sähkökatkojen jälkeen. Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja, jos väittää, että jotain ongelmia on todennäköisesti luvassa.
– Huoneistojen lämpötiloihin maksimissaan parituntisilla sähkökatkoilla ei juurikaan ole vaikutusta. Siinä ajassa huonetilan lämpö ei ehdi merkittävästi laskea, Männistö rauhoittelee.
– Huoneistolämpötilojen lasku on yksi tapa vähentää kulutusta, mutta ei suinkaan ongelmaton. Säästövaikutukset katoavat nopeasti, jossa osassa huoneistoja otetaan sitten käyttöön lisälämmittimiä. Huonetilojen lämpö on asia, jonka ihmiset kokevat hyvin eri tavoin.
Tämän talven ”energiakriisiin” ei ehdi enää tehdä isoja investointeja esimerkiksi lämmitysmuodon osalta. Hankkeet kannattaa kuitenkin laittaa vireille tulevaisuutta ajatellen.
– Uskon aurinkopaneelien yleistyvän merkittävästi nyt, kun oman tarpeen ylittävä tuotanto on mahdollista myydä energiayhtiölle. Toistaiseksi paneeleja on otettu käyttöön ensisijaisesti rivitaloissa, mutta uskon yhä useamman kerrostalonkin miettivän tätä vaihtoehtoa ja päätyvän siihen lähivuosien aikana, Anu Männistö arvioi.
Taloyhtiöissä on koko ajan enemmän ja enemmän sähköä käyttävää tekniikkaa. Kaikki se sähkö, joka pystytään itse tuottamaan ja käyttämään omassa kiinteistössä, tuo kokonaissäästöjä taloyhtiön energiakuluihin.
– Suosittelen vahvasti, että taloyhtiöissä käydään nyt aktiivisesti isännöinnin kanssa keskusteluja energia-asioista. Kaikki isommat hankkeet on aina aloitettava huolellisella suunnittelulla, eikä vain kuuntelemalla myyntimiehiä. Ratkaisut on tehtävä pitkällä tähtäimellä. Nopeita pikavoittoja ei ole tarjolla, Anu Männistö muistuttaa.