Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyö syntyy tiimityöstä ja hyvästä viestinnästä

– Isännöinti on sitä, että pyrkii tekemään taloyhtiöhallituksen toiminnasta mahdollisimman helppoa, kiteyttää isännöitsijä Iiro Saarinen.

Tämän eteen teemme työtä Isännöinti Ilkka Saarisessa – ja menestyksellä. Asiakastyytyväisyyskyselymme tulokset ovat vuodesta toiseen hyviä ja kertovat tasaisesta palvelun laadusta.

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset käydään läpi koko tiimin kanssa, jotta voimme yhdessä kehittää palveluamme entistäkin paremmaksi. Iiro sai tämän vuoden kyselyssä erityisesti kiitosta hyvästä viestinnästä ja joustavuudesta.

 Iiro itse korostaa, että hyvä isännöinti syntyy tiimityönä.

– Isännöitsijä on hallituksen suuntaan näkyvin henkilö, mutta hänen taustallaan työtä tekevät myös monet muut. Isännöintiä tehdään koko organisaatiolla. Esimerkiksi kiinteistösihteereillä, kirjanpitäjillä ja teknisellä isännöinnillä on yhtä lailla tärkeä rooli.

Isännöitsijä tekee muutakin kuin jakaa tietoa

Sujuvalle yhteistyölle isännöinnin ja hallituksen välillä ei ole mitään yhtä reseptiä. Erilaisia hallituksia on yhtä paljon kuin on erilaisia taloyhtiöitäkin. Ikäryhmät, koulutustaustat ja viestintätavat vaihtelevat suuresti. 

– Toisinaan hallituksen puheenjohtaja hoitaa viestintää soittelemalla tai lähettämällä Whatsapp-viestejä, joskus taas käydään pitkiä sähköpostikeskusteluita, joissa on mukana koko hallitus. Jokaisen hallituksen kanssa kehittyy oma viestintätapansa, Iiro kertoo.

Iiron kokemuksen mukaan useimmat taloyhtiöhallitukset kuitenkin arvostavat sitä, että isännöitsijä on työssään oma-aloitteinen. Pelkän informaation jakamisen sijaan isännöitsijä voi antaa ratkaisuehdotuksia ja esityksiä, jotka auttavat hallitusta päätöksenteossa.

– Isännöitsijän kannattaa työskennellä proaktiivisesti. Jos mieleen nousee jokin taloyhtiölle hyödyllinen idea, siitä voi laittaa oma-aloitteisesti viestiä ja ehdottaa toimia.