Energian fiksu käyttö tuo säästöjä

Parhaillaan käynnissä olevan energiansäästöviikon kunniaksi palauttelemme mieliin muutamia yksinkertaisia ja helppoja tapoja säästää energiaa kodin pienillä arkisilla teoilla. Viime talvena opettelimme käyttämään energiaa fiksusti, ja nyt monista näistä käytänteistä on toivottavasti tullut jo arkipäivää.

Sähkönkäytön ajankohdalla on merkitystä. Talvella energiaa kuluu merkittävästi enemmän kuin kesällä, mutta vaikutusta on myös vuorokauden ajalla. Sähkön tuotanto ei ole jatkuvasti tasaista, joten jokaisen omilla ratkaisuilla on vaikutusta. Sähköjärjestelmän riskitön toiminta näet edellyttää, että sähköverkkoon syötetään sekunnilleen tasan yhtä paljon sähköä kuin sitä käytetään.

Mahdollisuuksien mukaan tiski- ja pyykkikoneiden kaltaisten isojen sähkölaitteiden käyttöä kannattaa siksi välttää ruuhka-aikoina eli aamulla kello 8–10 sekä alkuillasta 16–17 ja 19–20 välillä. Valot ja laitteet kannattaa sammuttaa sekä laturit irrottaa pistokkeista silloin kun niitä ei tarvitse.

Lämpimän veden kulutuksella on iso vaikutus koko taloyhtiön lämmityskustannuksiin. Suihkun lyhentäminen viidellä minuutilla säästää jo selvästi energiaa. Tiski- ja pyykkikoneissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää energiaa säästäviä eko-ohjelmia.

Jos olet jo siirtynyt sähköautoilijaksi, akku kannattaa ladata öisin. Etenkin talvipakkasilla se on paitsi edullisempaa, myös järkevää akun korkean lataustason säilyttämiseksi.

Hallitus ohjaa ja seuraa

Energiankulutuksen kannalta taloyhtiöille suurin kuluerä on lämmitys. Kannattaa siis huolehtia, että kiinteistöä ei lämmitetä liikaa. Lämpötilat tulisi säätää tarpeen ja käytön mukaan: autotalleissa 5 °C, varastoissa 12 °C, porraskäytävissä 17 °C ja huoneistoissa 20 °C.

Asukas voi hienosäätää kotinsa lämpötilaa aktiivisella termostaatin käyttämisellä, mutta koko kiinteistön lämpötilaa hallitaan taloyhtiön lämmönjakohuoneesta ja lämmitysjärjestelmän asetusarvojen perusteella. Jos taloyhtiö haluaa hillitä lämmityskulujaan, hallitus voi tehdä päätöksen lämpötilan maltillisesta laskemisesta esimerkiksi yhdellä asteella. Huoneistojen lämpötilaan vaikuttavista suuremmista muutoksista on kuitenkin syytä päättää yhtiökokouksessa.

Hallitus voi myös päättää esimerkiksi saunavuorojen karsimisesta tai uudelleenjärjestelyistä, jotta lämmitysaikaa saadaan kokonaisuudessaan tiivistettyä. Myös vaikkapa kylmäkellarin jäähdytyksen mielekkyyttä voidaan pohtia, jos kellari on kovin vähäisellä käytöllä. Päätös tästäkin tulee tehdä yhtiökokouksessa.

Ratkaisuissa on kuitenkin hyvä muistaa, että ihmiset ovat erilaisia ja kokevat esimerkiksi sisälämpötilan erilaisena. Toiselle liian lämmin voi toiselle olla viileä. Viime talven tapaisia pelkoja sähkön riittävyydestä ei tällä kertaa ole ilmassa, mutta energiansäästö on silti järkevää – kunhan se tehdään mahdollisimman pitkälle asumisviihtyvyydestä tinkimättä.